TIEKEn digitaitojen osaamismerkeillä tunnistetaan ja tunnustetaan digiosaamista Samiedussa vuonna 2022
Digitaidot ovat keskeisiä kansalaistaitoja jokaiselle digitalisoituneen yhteiskunnan jäsenelle. Valtakunnallisessa Osuvat taidot -hankkeessa on kehitetty yleinen digitaitojen osaamisen tunnistamisen malli, joka sisältää kansalaisen digitaitotasojen osaamiskuvaukset ja -kriteerit sekä niihin liittyvät digitaaliset osaamismerkit. Viitekehys jaottelee digitaidot viiteen kumuloituvaan taitotasoon: Perusosaaja, Digiosaaja, Yhteistyöskentelijä, Hyötykäyttäjä ja Ongelmanratkaisija. Kunkin taitotason osaaminen rakentuu edellisellä tasolla tunnistetun osaamisen pohjalle ja vaatii edellisen tason taitojen hallinnan.
Digitaitotasojen osaamiseen on laadittu myös 10 digitaalista osaamismerkkiä kriteeristöineen ja hakemuksineen. Digitaalinen osaamismerkki on sähköinen todistus hankitusta osaamisesta tai tiedosta. Osaamismerkkejä myöntävät esimerkiksi oppilaitokset ja yhdistykset, jotka ovat halunneet tunnistaa ja tunnustaa formaalin koulutuksen ulkopuolella hankittua osaamista. Ensimmäisen digitaitotason suorittaminen vaatii viiden osaamismerkin keräämistä, kun taas ylemmät taitotasot vaativat aina edellisen tason merkkien lisäksi yhden lisäsuorituksen. Osaamismerkin hakemuslomake toimii osaamisen osoittamisen välineenä. Digitaalisia osaamismerkkejä hallinnoi Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry (TIEKE), joka vastaa jatkossa merkkikokoelman kehittämisestä ja merkkien myöntökriteerien päivittämisestä.
Digitaitojen osaamismerkkien taitotasot. Kuva: TIEKE |
Osaamismerkit pilotointiin Ammattiopisto Samiedussa
Digitaitojen osaamismerkkien käyttöönotto Samiedussa perustuu
oppilaitoksen uudistettuun strategiaan, jonka mukaan ammattiopiston tavoitteena
on tukea opetushenkilöstön ammatillisen osaamisen kehittymistä ja jatkuvaa
oppimista. Osaamismerkkien käyttöönotolla varmistaa henkilöstön ja
opiskelijoiden digitaitojen ajantasaisuuden.
Ammattiopisto Samiedun henkilöstöstä neljä henkilöä on
suorittanut TIEKEn edellyttämän kouluttajakoulutuksen arvioidakseen
oppilaitoksen tasolla digitaalisten osaamismerkkien hakemuksia. Tavoitteena on
saada digitaaliset osaamismerkit ja osaamismerkkien hallintatyökalu Open Badge
Factory ammattiopiston käyttöön alkuvuodesta 2022. Tämän jälkeen kaikilla
Samiedun opiskelijoilla ja henkilöstön jäsenillä on mahdollisuus hakea
digitaitojen osaamismerkkejä oman oppilaitoksen kautta. Lisäksi merkkejä on
tarkoitus pilotoida aluksi rajallisella opettajajoukolla, joka opettaa
opiskelijoille vastaavia digitaitoja ammatillisessa koulutuksessa.
Osaamismerkkien suorittaminen ei vaadi erityisen koulutuksen
tai kurssin suorittamista, mutta digitaitojen kehittämisen tueksi verkko-oppimisen
asiantuntijat ovat suunnitelleet Digitaitojen osaamismerkit -verkko-opintoa
oppilaitoksen verkko-oppimisympäristöön. Lisäksi opettajille suunnitellaan
työpajamuotoista tukea vaadittavien ohjelmien, sovellusten ja
yhteistyöskentelymenetelmien käyttöön.
Lisätietoja osaamismerkkien käyttöönotosta Samiedussa:
Sanna Laukkarinen, verkkopedagogiikan asiantuntija,
projektipäällikkö eEDU-Verkko-oppimisen kehittäminen (ESR),
sanna.laukkarinen@samiedu.fi
Lisätietoja TIEKEn hallinnoimasta osaamismerkkijärjestelmästä TIEKEn sivuilla. (avautuu uuteen välilehteen)
Kommentit
Lähetä kommentti