Eloisa e-opettaja esittäytyy ja kertoo kuulumiset Parikkalan lähihoitajien monimuotoryhmästä
Hei,
Tässä esittäytyy digipedagogiikasta kiinnostunut sairaanhoitaja ja
terveystieteiden opettaja. Nimeni on Eeva-Kaisa Laine ja olen vaikuttanut
Samiedussa vuodesta 2007. Parasta antia työssäni on ollut opiskelijoiden
kohtaaminen: ”Jos haluat toisten syttyvän, anna itsesi palaa”. Tämä palo on
jatkunut edelleen ja koen, että päästessäni mukaan eEDU-hankkeeseen, olen
saanut jatkaa kehitystyötä verkko-oppimismateriaalien ja digipedagogiikan
parissa.
Olen hankkeessa mukana 50%:lla työajastani. Aloitin hankkeessa vuosi sitten
marraskuussa 2020. Toisella puolikkaalla teen opetustyötä ja opiskelijoiden
työelämässä ohjaamista. Olen kehittänyt hankkeessa verkko-opintojaksoja ja
niiden sisältöjä Moodle Pinja –verkko-oppimisympäristöön. Lisäksi olen päässyt
tutustumaan erilaisiin aktivoiviin opetusmenetelmiin. Olen ollut mukana mielenkiintoisissa
koulutuksissa ja saanut niiden kautta omaan työhön mielenkiintoista oppia.
Monimuodon pilotointia Parikkalassa
Meillä aloitti tammikuussa Parikkalassa lähihoitajien monimuotoryhmä.
Opiskelijaryhmässä aloitti reilut parikymmentä innokasta opiskelijaa.
Opiskelijoille oli suunniteltu lähipäiviä kaksi kertaa kuussa. Sen lisäksi he
opiskelivat verkko-oppimisympäristö Moodle Pinjassa verkkotehtäviä.
Opiskelijoilla oli käytös
sään opiskelumateriaalina myös SanomaPron digikirjat ja
digiharjoitusmateriaali anatomian, perushoidon ja lääkehoidon osalta.
Opettajien laatimat tehtävät ja opiskelumateriaali löytyivät ryhmän omasta
kansiosta Teams-ympäristöstä.
Opetusryhmä kokoontui Parikkalan kunnantalolla. Kuva: Eeva-Kaisa Laine |
Sain paljon positiivista palautetta opiskelijoilta. Tässä muutamia opiskelijoiden
palautteita: ”Kaikki hyvin, opettajan tuki on loistavaa, hyvä opettaja!”,
”Tukimateriaaleja on riittävästi ja apua saa, kun sitä tarvitsee.”, Opetus on
ollut todella kannustavaa ja mielekästä.”, ”Opettaja selittää asiat todella
selkeästi ja opettajan näyttämät ja Teamsissa jaetut diat ovat ytimekkäät ja
selkeät.”, ”Opetus on ollut laadukasta ja opettajana kerrot asiat hyvin
kansantajuisesti, kiitos.”, ”Yhteydenpito opettajan kanssa on ollut nopeaa ja
vastaukset on saanut nopeasti.”
Myös kehittävää palautetta tuli eri alustojen käyttämisestä. Opiskelijoiden
kommentit tästä olivat: ”Ehkä olisi helpompaa, jos kaikki tehtävät olisivat
yhdellä alustalla.”, ”SanomaPron digiharjoitukset vie liikaa aikaa ja tietoa ei
välttämättä löydy kirjoista. Tietotekniikka antaa haasteita.”
Kokonaisuudessaan pilotointi monimuotokoulutuksessa opiskelevien lähihoitajaopiskelijoiden
kanssa onnistui hyvin, vaikka käytännön haasteilta ei voinut aina välttyä.
Joskus eteen saattoi sattua päivä, jolloin opella ei kaikki mennyt ihan putkeen
(mm. tietotekniset haasteet). Tämän korvasi kuitenkin työskentely innostuneiden
ja motivoituneiden opiskelijoiden kanssa. Olemme saaneet hyvän esimerkin siitä,
miten verkko-opinnot voi yhdistää lähipäiviin. Tätä tietoa olemme hyödyntäneet,
kun olemme suunnitelleet pääsääntöisesti verkossa tapahtuvaa
lähihoitajakoulutusta ensi vuodelle.
Kohti uusia haasteita. Tärkeintä ei ole opettaminen, vaan oppimisen
mahdollistaminen, myös verkossa ja erilaisissa digitaalisissa ympäristöissä.
Nyt annan kirjoitusvuoron Sannille, joka kuuluu myös meidän eEDU-tiimiin.
Anna palaa!
Kommentit
Lähetä kommentti